Aikakasitys vierailulla

Sain vierailukutsun eraan instituutin opettajan kotiin sunnuntaipaivana, kellonaika 9 aamulla. En ihan tajunnut, mita kellonajalla tarkoitettiin, silla Suomessa asuvilta kenialaisilta olen oppinut, etta heille klo 9 saattaa tarkoittaa yhtatoista tai kahtatatoista tai... No, lahdin liikkeelle vahan vajaa yhdeksan ja olin Nakurun keskustassa noin 9.15.

Soitin opettajalle ja kysyin, missa tapaamme. Han sanoi tulevansa hakemaan minut, mutta inttamisen jalkeenkaan en saanut vastausta tapaamispaikkaan. Kuljeskelin matatuasemalla olevassa kauppahallissa ja ihmettelin kirkkovaatteisiinsa pukeutuneita lapsia ja aikuisia, pikkuhiljaa heraavaa kauppahallia seka jo taydessa tyon touhussa olevia kengankiillottajia ja vaatteiden ja lelujen myyjia. Jostain lahelta kuuluu kovaaanista  jumalanpalvelusmusiikkia.

Sunnuntaisin pukeudutaan hyvin, myos lapset.

Aamusiivousta kauppahallissa

Kauppahalli on vasta heraamassa.

Hallin ulkopuolella kauppiaat aloittavat tyotaan.

Odotellessa kengan pesijat ja kiillottajat tarjosivat palveluksiaan myos minulle. Ja yhteista teehetkea.

 

Matka matatulla

Jonkin ajan kuluttua ystavani soitti ja pyysi odottamaan matatuasemalla. Siis missa siella? Se on aikamoisen suuri. Jotenkin paasimme sopimukseen, etta kadunvarrella olevalla ovella. Aika kului ja ihmettelin, mita oikein olimme sopineet.

Noin kello kymmenelta ystavani ilmestyi yllattaen takaani kauppahallin ovesta. Luulin, etta hanella on auto ja minut haetaan silla. Vaelsimme lapi hallin ja tapotayden matatuaseman ja siina matkalla lopullisesti tajusin, etta olimmekin menossa matatulla. Istuuduimme lahes tyhjaan ajoneuvoon ja ajattelin, voi ei, tasta tulee toinen tunnin odotus. Vieressa oli kuitenkin toinen lahes taysi matatu, joka oli 20 shillinkia (n. 20 senttia) kalliimpi kuin se, jossa istuimme. Hetken katselin ihmeissani ymparilleni, jolloin ystavani tajusi kysya, vaihdetaanko matatua. Siis vaihdettiin.

Mukavasti paasimme perille. Tie oli loppumatkasta yhta huono kuin Instituutillekin. Oli pakko myontaa, etta niin se vain on sorateilla maassa, jossa ajoittain sataa paljon.

Vaikka olimme Nakurussa, seutu oli taysin maaseudun oloista. Omakotitalojen ymparilla oli takalaiseen tapaan paksu muuri. Taalla yleisesti ihmetellaan, eiko Suomessa tarvitse rakentaa muureja omakotitalojen ymparille. Myohemmin perheenaiti totesi, etta vievat kaikki, jos muuria ei ole. Omakotitalon rakennustyomaa aloitetaankin aina muurista.

Tyypillinen kenialainen hyvin toimeentulevien ihmisten omakotialue.

Talon ulkopuolella avautui iso pelto.

Ystavani pihalla, sokeriruo'ot etualalla, sukumawiki ja tomaattipelto takana.

Kanat olivat kauniita, perinteinen rotu.

Missa perheen aiti on?

Kun paasimme perille noin puoli yhdeltatoista, ihmettelin mielessani, missa ystavani vaimo on. Se selvisi pian. Han oli kirkkonsa kuoroharjoituksissa. Kotona oli Keniassa tavallinen kotiapulainen (househelp), nuori tytto, joka hoitaa perheen kolmevuotiasta, kun vanhemmat ovat tyossa. Kotiapulainen myos pesee pyykit ja auttaa muutenkin taloudenhoidossa.

Minulle esiteltiin perheen upea tomaattiviljelys, sokeriruo'ot, sukumawikit ja muut kasvit seka kanala. Perhe haluaa myyda seka tomaatteja etta kananmunia oman vaurautensa parantamiseksi. Omakotitalo oli viela osittain kesken ja sita rakennetaan sita mukaa, kun on rahaa. Talla hetkella munista tuotettiin uusia kanoja, jotta tulevaisuudessa saataisiin riittavasti munia myyntiin. Perheen lapset ilmestyivat paikalle kavereidensa kanssa, viisivuotias poika ja kolmevuotias tytto, ihania lapsia jotka kasvavat yhta turvallisesti kuin Suomessa, erinomaiset vanhemmat, hieno piha ja paljon tilaa naapurustossa, vaikka leluja ei juuri olekaan.

Ystavani seuraan oli matkalla liittynyt hiljainen naapuri. Minulle haettiin muovituoli istuttavaksi, mutta seisoskelin isantien tapaan talon etuosassa. Soimme sokeriruokoa. Aika kului ja ihmetelin edelleen, milloin perheen aiti palaa kotiin.

Menimme olohuoneeseen, TV oli auki ja harmittelin sita, etten ollut ottanut kudintani mukaan. Ystavani lajitteli hetken ilmeisesti joitain laskuja ja ihmettelin, miten pitaisi olla. Aika kului. 

Kasvinsuojeluaineruiskun korjaamista

Pihalle ilmestyi toinen naapuri, jolla oli mukanaan kasvinsuojeluaineen levittamista varten sailio ja ruisku. Siina oli jotain vikaa ja ainakin tunnin kundit selvittivat, miten liitokset saadaan tiiviiksi. Kysyin, mika on teidan tuntipalkkanne. Naurua, this is Kenya, ei sita niin voi ajatella.

Perheen aiti saapui kotiin puoli kahden maissa ja ryhtyi laittamaan ruokaa, papuja ja riisia. Myos isanta osallistui tekemiseen paistamalla chapateja. Han tosin totesi, etta ala kerro kenellekaan, koska Keniassa ei ole suotavaa, etta mies paistaa chapateja kotona. Instituutin molemmat kokit ovat miehia. Tyossa kuulemma chapatin paisto sopii miehellekin.

Kun ilma on lammin ympari vuoden, perinteinen keittiokatos voi olla talon ulkopuolella.

Sunnuntain lounas, riisia, papuja ja chapateja.

Kello oli yli kolme, kun kavimme poydan aareen. Soimme erittain hyvaa kenialaista perusruokaa. Sen jalkeen olikin molemmilla vanhemmilla alueella oma kokouksensa. Isanta lahti aiemmin, heitti sukat jalkaansa ja toppatakin paalleen, koska oli kuulemma kylma. Perheenaiti ja tytar kavelivat kanssani maantien varteen isannan kokouspaikalle, koska oli tarkeaa, etta sanon hanelle viela nakemiin. Ostin matkalla pienista kylakaupoista tomaatteja ja avokadoja ja kavaisin tervehtimassa isannan kylaporukkaa.

Odotin ehka kymmenen minuuttia matatua tienvarressa. Selvisin hyvin, vaihdoin kerran, ja loppumatkalla ensimmaista kertaa matatukundi huijasi minulta maksussa 100 shillinkia (noin euron).

Aikakasitys

Kirjoitan tata vierailutarinaa siksi, etta hammentavinta minusta vierailussa oli ajan maarittely ja aikakasitys. Toistan tassa tavallaan matatujuttuani. Olin kuvitellut palaavani lounaalle kello yhdeksi takaisin instituutille, kolmen neljan tunnin vierailu. En tieda, oletettiinko, etta saavun klo 11.

Opettajaystavani halusi kovasti mielellaan esitella minulle, miten keskiluokkainen kenialainen perhe elaa. Ja se toteutui aivan erinomaisesti. Asiat vaan eivat tapahdu juuri niin kuin itse olin kuvitellut. Ja aikataulusta sopiminenkin on usein vaikeaa, vaikka kavisi keskustelua hyvin englantia osaavan henkilon kanssa. Lisaksi olen ollut havaitsevinani, etta taalla vastataan kylla, vaikka tarkoitetaan ei.

Mietin, onko talla asialla jotain tekemista taitojen ja osaamisen kanssa. On mielestani. Ajan hallinta on minusta taito molempiin suuntiin. Jos ei toimita mitenkaan aikataulussa ja annetaan asioiden roikkua, voidaan tehda kohtalokkaita erehdyksia. Kuten esimerkiksi lauantain Manderan bussihyokkays, jossa Al-Shaabab -terroristit tappoivat 28 henkiloa. Alueen kuvernoori oli varoittanut asiasta muutama viikko sitten. Jos olisi tehty jotain, olisiko se estanyt onnettomuuden? Nyt etsitaan syyllisia ja pallotetaan vastuuta henkiloilta ja organisaatioilta toiselle.