Vaikka olen käynyt Keniassa monta kertaa, silti elämä täällä yllättää. Tarkoituksenani oli lisätä kädentaitoja Furaha Seed Academy -koulun oppilaille ja oikeastaan myös asiasta kiinnostuneille opettajille tekemällä yhdessä yksinkertaisia nukkeja ja eläinhahmoja, mutta viikko hurahti, eikä mitään valmista syntynyt. Keniassa koulujen opetussuunnitelmasta on monta vuotta puuttunut taito- ja taideaineet, jotka nyt on tuotu takaisin uuteen opetussuunnitelmaan. Sain sen käsityksen joiltakin lastenkodin murrosikäisiltä nuorilta, että käsityöt ovat aivan liian vaikeita, eikä yhtään opettajaakaan tuntunut asia kiinnostavan. Nukeilla ja nukketeatterilla oli tarkoitus myös elävöittää tulevaisuudessa kirjaston toimintaa. Paikalliset toivovat kirjastosta jonkinlaista koko kylän kokoontumispaikkaa.
Onneksi heinäkuussa koulussa vierailee toistamiseen kuvataideopettaja Nina Luoma, joka ammattilaisena voi jatkaa ja toivottavasti hyödyntää koululle jättämiäni materiaaleja.
Olen miettinyt käden taitojen merkitystä kenialaisessa koulutusjärjestelmässä ja myöhemmin työelämässä myös aiemmin.
https://irmelipuntari.blogspot.com/2014/12/koulutusjarjestelman-vaikutus.html
Oppilaiksi siis valikoitui liian nuoria, pääasiassa alle meidän kouluikää olevia lapsia, jotka eivät myöskään osanneet riittävästi englantia. Onneksi tilanteet kuitenkin sujuivat ja viimeisenä iltana yksi pieni poika kysyi, mennäänkö tänään taas kirjastoon.
Oppikirjana oli tarkoitus käyttää Nukketeatteri Sampon tuottamaa erittäin hyvää opasta sekä yksinkertaisten nukkejen että vaativampiin erityyppisten liikkuvien nukketeatterinukkejen tekoon. Opas on siitä hyvä, että siinä kerrotaan, miten nukenteossa voidaan käyttää kaikentyyppisiä halpoja kierrätys- ja luonnonmateriaaleja eikä tarvita monimutkaisia tekniikoita heti alkuun. Ensimmäinen kohtaamiseni kirjan kanssa tapahtui jo vuonna 2010 Nakuru Training Institutessa, jossa Sampon taiteilijat olivat pitäneet 1990 -luvulla nukkekurssia oppilaille.
Tein näytteeksi muutaman nuken, joissa käytin paikallisia maasta löytyneitä puun oksia, lentokoneruokien aterimia, mukana tuomiani kankaita ja lankoja sekä tussikyniä.
Ensimmäisessä tapaamisessa koulun johtaja Patrick Aweyo oli jakanut noin alle 10 vuotiaille lapsille Helsingin Uuden yhteiskoulun oppilaiden tekemiä kuvia, joissa kerrottiin suomalaisten oppilaiden harrastuksista. Pienet kenialaiset kertoivat, mitä näkivät kuvissa. Sen jälkeen he esittelivät itsensä ja lopuksi otettiin esille Suomesta tuomani käsi- ja sorminuket. Ne saivatkin suuren suosion. Kiitos myös Töölön Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenvaatekirppis.
Toisena iltana lapset olivat uudelleen kokoontuneet kirjastoon ja menin sinne toivorikkaana, että olisimme voineet yhdessä luoda jonkun yksinkertaisen nuken.
Lapsia oli paikalla alussa 24 ja heitä tuli lisää, arvioni mukaan suurin osa alle 7 -vuotiaita eivätkä edelleenkään osanneet riittävästi englantia. Kirjastoa ei vielä ole sisustettu sen kummemmin, eli esim. kirjat puuttuvat ja metalliset kirjahyllyt yhdessä kivilattian ja tiiliseinien kanssa aiheuttivat uskomattoman äänen volyymin, kun lähes 30 lasta puhui/huusi yhtä aikaa. Ajattelin, että korvani halkeavat.
Onneksi olin käynyt päivällä ostamassa kirjakaupasta paperia ja värikyniä. Oli nimittäin kehitettävä hetkessä kokonaan uusi juoni kokoontumiselle. Kysyin, osaako kukaan kertoa kenialaisen eläinsadun. Muutama käsi nousi ylös ja kuulimme pari mukavaa satua. Sen jälkeen pyysin lapsia piirtämään jonkun tai joitakin saduissa esiintyneitä eläimiä. Piirtäminen sujui hyvin lähes kaikilta ja tuotti paljon iloa. Aika moni piirsi eläinten lisäksi kuvan kodistaan. Vasta tätä kirjoittaessani jäin jäin miettimään, kuinka moni heistä mahtoi asua lastenkodissa. Silloin luulin, että kaikki.
Luetutun blogitekstini lähipiirilläni ja sain kiinnostavan kommentin. Lastenkodin lapset kuulemma lähetetään loma-aikoina sukulaisten luo siksi, että eivät kokonaan vieraantuisi tavallisesta perhe-elämästä. Monissa talokuvissa oli lisäksi teksi tyyliin "this is my home". Ehkä lapset kuvien kautta halusivat ilmentää kaipuutaan oman kodin löytymiseen.
.
Koulunkäyntiä Yalassa
Furaha Seed Academyn -koulu vastaa meidän ala- ja yläkoulua. Koulunkäynti aloitetaan kuitenkin jo 3 -vuotiaana ja opetuskielenä on englanti. Se voi joillekin oppilaille olla vaikeaa, koska lapset puhuvat myös paikallisia heimokieliä ja sen lisäksi Keniassa puhutaan kiswahilia.
Koulun yhteydessä on lastenkoti Rianna Children's home. Pihalla liikkua koko ajan paljon lapsia, joista en pystynyt viikon aikana täydellisesti ymmärtämään, ketkä asuvat lastenkodissa ja ketkä tulevat kouluun kylästä.
Oppilaille tarjotaan päivittäin kymmenen maissa välipalana hirssipuuroa (joka oikeasti on velliä ja juodaan mukista) sekä yhdeltä lounas. Tärkeimmät ruoka-aineet ovat maissi, sukumawiki (pinaatin kaltainen vihreä vihannes), pavut ja kaali. Ruoka on erittäin hyvää, myös 12 v. suomalaisen Immun mielestä.
Kuvissa yllä ensin kolme kuvaa ugalista ja sen valmistamisesta (raaka-aineet maissijauho ja vesi), sitten oppilaita ruokatauolla, ruokapaikan saa pihalla ja rakennuksissa vapaasti valita, ennen ruokailua pestään kädet. Alimpana on kuva tilanteesta, jossa yhdellä lapsella oli sitruunan puolikas. En onnistunut kuvaamaan liikuttavaa näkyä, jossa sitruunan omistaja puristi mehua toisen lapsen suuhun. Sitruunan puolikkaasta sai nauttia aika moni lapsi.
Immu on lähes koko viikon halunnut olla 8. luokan oppilaana. Tunneilla on käsitelty mm. kolonialismin historiaa Afrikassa, ihmisen biologiaa, Afrikan jokia ja järviä, matematiikkaa, englantia, kiswahilia... Koulu on tuonut vastaan myös yllättäviä asioita. Esimerkiksi jotkut opettajat kurittivat lapsia fyysisesti, vaikka se käsittääkseni on Keniassakin lailla kielletty. Tai kouluviikon päätteeksi oppilaat siivosivat oman luokkansa. Pihalla laskettiin lippu ja rehtori puhui kaikille yläluokkien oppilaille.
Täällä suurin osa ihmisistä on jollakin tavalla kristittyjä ja niinpä monilla kouluillakin on vahvasti kristillinen arvopohja.
Viimeisenä iltana tajusin, että myös FSA -koulussa noudatetaan nuorison suosimaa yörukousperinnettä, joka alkaa illalla yhdeksältä ja päättyy aamulla noin kuuden maissa. Lauluperinne on hyvin vahva. FSA -koululta viimeiset rukoilijat lähtivät puoli seitsemän maissa aamulla.
Koulun johtaja vaimoineen sanoi, että he eivöt pakota ketään osallistumaan ja että tapa on täysin oppilaslöhtöinen. Myös Immu oli mukana tunnin verran alkuillasta ja oli joutunut uskontokeskusteluun jonkun opettajan kanssa.
