Perillä Nakurussa

Ei puhelinnumeroa eikä nettiä 

Safaricomin liikkeessä käytiin keskiviikkona kääntymässä. Firmalla oli joku isompi ongelma tekniikassa eikä ollut mahdollista saada kenialaista puhelinliittymää eikä nettiä. Sen seurauksena oli mm. vaikeuksia ostaa Easycoachin bussiin lippuja lauantaiksi. Lipunmyyja tarkasti kahteen otteeseen molempien passit ja kysyi kaksi kertaa, eikö minulla ole kenialaista puhelinnumeroa. Lippujen osto kesti noin vartin. En voinut myöskään avata M-pesa -tiliä, jonka kautta täällä on liikkunut paikallisten rahaliikenne jo ainakin 10 vuotta. Tili tarvitaan mm. jotta voin ostaa junaliput Nairobin ja Mombasan välille.

ArapMoin lastenkoti

Kävimme ArapMoin lastenkodissa. viemässä yli 60 kirjetta, jotka Nakurun Lapset ry:n kummit olivat kirjoittaneet kummilapsilleen.

Immu pääsi tutustumaan lastenkodin toimintaansa ja näki, miten suuressa läheisyyden tarpeessa jotkut olivat. Pihaleikit sujuivat samalla tavalla kuin Suomessakin.

Kenelläkään ei ole ruokaa Afrikassa

Syömme samaa ruokaa kuin mitä koululaiset täällä syövät. Immu katseli ihmeissään ensimmäistä afrikkalaista ateriaansa, jossa oli riisiä, mungpapuja ja kaalisalaattia. Kysyin, kuka sanoo, että Afrikassa ei ihmisillä ole ruokaa. "Kaikki." Jatkoimme keskustelua koulun johtajan Joseph Mwangin kanssa, joka totesi, että kyllä Afrikassa on ihmisiä, joilla ei ole ruokaa. Muut ta monilla on.

Olemme tähän messessä syöneet kaikki ateriat kouluruokaa, githerä, ugalia eli maissipuuroa, ndengua eli mungpapumuhennosta... Yleensä pääruoan lisäksi tarjottiin freesattua kaalia, pinaattia tai sukumawikia, joka on paikallinen hyvin paljon syöty vihannes. Usein vihanneksia freesattiin myös yhdessä. 

Githeri

Sukumawiki ja ugali

Koulun keittiöpuutarha, ugalia edustalla

Lisäksi täällä on tehty erittäin hyviä chapateja ja meidän munkkeja vastaavia mandazeja.

 

Olemme herkutelleet myös kokonaisella kookoksella ja mangoillla, joista joidenkin lajikkeitten kuoriminen on osoittautunut haasteelliseksi.

Paluu Nakurun keskustasta ammattikoululle

Illansuussa ajeltiin Nakurun keskustasta tuktukilla takaisin ammattikoulululle. Ainakin kymmenen kaveria yritti kilpaa saada kyydin. Koska olimme jo kerran kokeneet, että tuktukkuski ei tunne paikkoja, testasin kavereilta, missä Nakutu Training Institute on. Suunnat olivat monilla sekaisin, joten kyydin sai hän, joka osasi riittävän tarkasti kertoa oikean paikan.