Matatussa ura-ajatuksia

Olen istunut keskipaivalla muutaman kerran lahes tunnin Nakurun matatuasemalla odottamssa, etta matatu tayttyisi ja paasisin 6 kilometrin matkan nykyiseen kotiini. Molemmilla kerroilla edellinen matatu oli juuri tayttynyt ja olin ensimmaisena menossa seuraavaan. Se onni tilanteessa on, etta voi valita istuinpaikkansa, ei tarvitse kompia kapeaa kaytavaa pussukoiden kanssa takapenkille ja sielta ulos. Viimeksi harmitti vietavasti, kello oli vahan yli 11. Olisin ehtinyt kayda kahvilla, kuten olin ollut aikeissa, tai sitten olisi pitanyt jattaa banaanit ostamatta.

Istuin kuljettajan takana olevalle penkille ikkunan viereen. Kaksi ihmista pitaa nostattaa ylos, kun poistun. Minulla oli tapotaysi reppu ja kaksi muovikassia, toisessa Kenyatta Avenuelta roskiksista kerattyja kenka- ja kannykkalaatikoita. Samaan aikaan taakseni istahti nuori aiti pienen tyttarensa kanssa.

Hetken kuluttua viereeni istahti keski-ikainen hyvan kokoinen mekkoon ja essuun pukeutunut rouva, jolla oli iso taysinainen kassi, paallimmaisena terttu banaaneja. Kassin han jatti ovenpieleen etuistuimen taakse. Han kaivoi jostain pienen muovipussin, jossa oli ranskalaisia perunoita, puristi ketsupit paalle ja soi osan. Nalka kurni vatsassani ja mietin, pitaisikohan minunkin syoda yksi juuri ostamistani banaaneista. No ei nyt sentaan, lounas on kello 13.

Kuljettajan viereen vasemmalle penkille istui nuori tyylikas moderni nainen. Laskin, etta meita on nyt 4, aika kuluu. Sitten ilmestyi paikalle erittain runsasmuotoinen turkooseissa vaatteissa oleva rouva, joka halusi valttamatta istua etuistuimen kapealle keskipaikalle, vaikka matatu oli lahes tyhja. Nuori nainen nousi ylos ja antoi tilaa. Nyt meita on viisi. Hetken kuluttua turkoosipukuinen paatti kuitenkin lahtea, nostatti nuoren naisen ylos ja samalla jostakin keskipenkille ilmestyi nuori mies. Aika kului, meita on edellen viisi. Molemmat etupenkkilaiset poistuivat. Apua, kolme!

Meita pitaisi olla 14, ennen kuin tama liikennevaline lahtee liikkeelle, mietin. Ei ole kirjaa eika kasityotakaan mukana. Mitakohan pitaisi tehda? Enka voi kuvatakaan, koska kamera on ruokaa taynna olevan repun pohjalla. Vastapaata ajovaylan toisella puolella on valtava kasa reppuja. Mitakohan niissa on sisalla? Nuori nainen vauva selassa ja lapsi kasipuolessa osti jotain. Selkaan siirtyi suuri sakki, kavelyasento muuttui kumaraksi, vauva roikkui kantoliinassa puoliksi etupuolella ja lapsi edelleen kasipuolessa.

Tuijotin ylla valokuvassa olevaa nakymaa matatun ovesta ja seurasin, mita siella tapahtuu. Jossain vaiheessa oven eteen oli ilmestynyt iso kasa erilaisia pakkauslaatikoita. Matatu -kundi sanoi, etta minun ja vieressani istuvan rouvan pitaa siirtya etupenkille, silla tavara tulee mukaan. Ok, paasin laitaan. Se on hyva, silla jaan matatusta yleensa ensimmaisena pois. Vieressani istuva rouva kysyi, voinko tarjota hanelle kotitaloustyota. Istuimme paljaat kasivarret niin kiinni toinen toisissamme, etta  vakisinkin mietin Ebolaa. Jos se leviaisi, miten taalla liikuttaisiin paikasta toiseen.

Pakkauslaatikkokasan taakse ilmestyi jostain kundi, jolla oli metallisessa tyontokarryssa myos pakkauslaatikoita. Mita nyt? Ne lastattiin matatun takakonttiin, mutta vieressa olevaa kasaa ei kukaan ryhtynyt siirtamaan sisalle. Vaihdoinko vierustoverini kanssa turhaan istuinpaikkaa? Kello oli 11.40. Nalka. Yritin miettia, minka asian ajattelu olisi hyodyllista. Ajatukset harhailivat. Mika on ollut hankalinta tyoelamassa? Tosi positiivinen ajattelun aihe, mietin, mutta ehka juuri sopiva paikka. Joskus on kielletty tekemasta isoja asioita, joita itse olen kokenut oman tyoni kautta tarkeiksi. Mutta organisaatio...No, mita on tyon imu? Onko sita tyossa? Verkkosivujen teksteja ja paivityksia, lehtiartikkeleita. koulutustilaisuuksia ja esitysten valmistusta.... mutta ennen kaikkea tyon vieressa on ollut suurta todellista imua, kirjoja kirjoitaessani, ongelmaperaisen oppimisen koulutuksessa. Oliko imua joskus labrassa? Onkohan taalla tyon imua, ajoittain tuntuu, etta todella on. Kukaan ei ainakaan kiella ja monet kiittavat ...

Matatussa kuljetetaan melkein kaikkea, jopa kerosiinia kannussa ihmisten keskella.

Taas laskin matkustajia. Tassa ajassa olisin jo kavellyt kuusi kilometria. Mutta, ei kiitos naiden kantamusten kanssa. Pitaa kuitenkin joka tapauksessa jaksaa kavella Steinerilta ylos makea Instituutille.  Kieltaydin edelleen ikkunan takana kayvien kauppiaiden tarjouksista. Juotavaa olisi kuitenkin voinut ostaa. En ostanut. Tai pahkinoita. Lankesin syomaan banaanin. Yhtakkia aivan matatun eteen poikittain ilmestyi pitkanlinjan matatu, joka tyhjensi asiakkaansa siina. Voi hyvat hyssykat tata tungosta.

Vihdoin takanani alkoi olla sen verran liiketta, etta sopi toivoa matatun tayttyvan. Matkalla Matatu -kundi koputti olkapaahani ja kerasi 40 shillingin maksun. Viereinen rouva kaivoi rahat jostain essunsa alta ja tyonsi 40 shillinkia kateeni ja piilotti loput rahansa jonnekin vaatteisiinsa. Raha liikkuu matatussa katevasti ihmiselta toiselle. Kuuden kilometrin matka oli vienyt aikaa lahes puolitoista tuntia.

Matatut ovat usein niin huonokuntoisen nakoisia, etta Suomessa ihmiset eivat uskaltaisi kyytiin.

Tassa liikkuvassa ja pompivassa kyydissa matatun etupenkilta otettuja kuvia lapi Nakurun Matatu -aseman