IrmeliPuntari: Uskonnolla on Keniassa

aivan eri merkitys arjessa kuin Suomessa. Pidetään itsestaan selvänä, etta ihminen kuuluu johonkin kirkkoon ja etta sunnuntaisin käydään jumalanpalveluksessa pyhapukineet päällä. Olen ollut havaitsevinani, etta kirkkorakennuksesta ja sen sisustuksesta huokuu sen jäsenten yhteiskuntaluokka sekä varallisuus.

Yli 80 % kenialaisista on tilastojen mukaan kristittyjä..

Oppilailla on

Nakuru Counseling and Training Institutessa arkiaamuisin ennen oppituntien alkua klo kahdeksalta joko puolen tunnin aamuhartaus, tai sitten joku opettajista puhuu erilaisista työelämässa tarvittavista taidoista. Yleensä opiskelijat juontavat aamuhartauden ja toimivat esilaulajina ja musiikin säestäjinä.

Televisiossa on paljon uskonnollisia kanavia,

ja nekin kanavat, jotka lähettävät esimerkiksi uutisia ja muuta asiaohjelmaa, lahettavat välillä uskonnollista ohjelmaa tai näyttävät uskonnollisia musiikkivideoita. Osa televisiossa näytetyista jumalanpalveluksista ja muusta uskonnollisesta ohjelmista tulee USA:sta.

Jumalanpalveluksen

oleellinen osa on musiikki ja saarna kuten meillä Suomessakin. Keniassa kuitenkin äänen volyymi on usein niin korkea, etta korviin koskee. Myös saarnat ja rukoukset ovat joskus sen luontoisia, etta itse koen puhujan huutavan. Musiikki on kaunista, rytmikasta ja usein lauletaan moniäänisesti. Puheissa korostuu Jumalan apu kaikissa elämän tilanteissa. Vertaankin osaa kuulemaani ja näkemääni suomalaisiin heratysliikkeisiin, mielellään niiden äärilaidasta. Uskotaan ja annetaan nuorten uskoa, etta Jumala ratkaisee kaiken, jopa aviokriisit ja lapsettomuusongelmat. Seka rikkaiden etta köyhien kodeissa rukoillaan ääneen ruokarukouksia.

Kirkkoja on paljon ja niissä on kiinnostavaa ja hyodyllistä vierailla. Usemmiten joku vastuuhenkilo tulee keskustelmaan vierailijan kanssa, toivottaa tervetulleeksi ja kysyy, aikooko vierailija tulla uudelleen. Nakuru Counseling and Training Instituten henkilokunnalla oli jokaisella oma kirkkonsa, jossa käyvät säännöllisesti. Ainoa tapaamani henkilö, joka suhtautui kriittisesti uskontoon, on noin 25 -vuotias luku- ja kirjoitustaidoton mies, joka kertoi lopettaneensa kirkossa käynnin sen jalkeen, kun kirkko vaati hänelta hänen omiin resursseihinsa nähden liikaa rahaa. Yleisesti uskonto (kristinusko) on yksi oleellinen osa jokapäiväistä elämää.

Koen kuitenkin, että kenialaisten suuresta uskonnollisuudesta ja suomalaisten kirkossakäymättömyydestä huolimatta suomalainen yhteiskunta noudattaa kristillisia arvoja huomattavasti paremmin kuin kenialainen.

Kävin jumalanpalveluksessa seka Matron Mrs. Doreen Suzanin etta sihteeri Miss Lilianin kanssa, mutta tein myös nopeita pikavisiitteja useisiin kirkkoihin.

Matron Mrs. Doreen Suzanin kirkko Africa Inland Church

Pyhäkoululapset harjoittelevat lauluesitystään ennen jumalanpalvelusta.

Kirkossa esitettiin myös näytelmä, jumalanpalvelus keski kolme tuntia.

Jumalanpalveluksen musiikista vastaava seka solisti on Tanzaniasta.

Street of Hope Foundation (Kenya)

Africa Inland Church on perustanut Street of Hope -nimisen kodin kaduilla asuville pojille (streetboys). Rakennuksessa on tilat lahes sadalle pojalle. Sosiaalityontekija kertoi, etta tarkoituksena on antaa pojille vahintaan peruskoulutasoinen koulutus (primary school), mutta ei enää tukea heitä ammatillisissa opinnoissa. Pojat ajaa kadulle yleensä kotona olevat ongelmat, esimerkiksi vanhempien alkoholin kaytto tai mielenterveysongelmat. Pojat asuvat Street of Hope -kodissa yleensa noin 18-vuotiaiksi, sen jalkeen heidät lähetetään takaisin vanhempiensa luo.

Pojat tulevat kotiin 8 - 10 -vuotiaina. Joku on saattanut jo sitä ennen käydä koulua. Suurena haasteena onkin se, miten pojat sopeutuvat koululuokkaansa. He ovat usein osaamistasoltaan paljon jäljessä omasta ikaluokastaan ja niinpä joutuvat käymään koulua samassa luokassa itseään paljon nuorempien kanssa.

Africa Inland Churchin koti kaduilla asuville pojille.

Tässä joukko isompia katulapsia Nakurun pääkadulla Kenyatta Streetillä. Luulin, että he ovat yleensä poikia, mutta joku väitti, että joukossa on myös tyttöjä, en vain erota heitä pojista. Olin arka ottamaan heistä valokuvia, mutta järkyttävät tilanteet jäävät kyllä helposti omaan kuvamuistiin. Usein kadulla avuvat lapset imppasivat liimaa, ihan pienetkin ja heidät erottaa selvästi valtaväestöstä harmaista ja likaisista vaatteista.

Sosiaalityontekija kertoi, etta tyo katupoikien parissa on haasteellista ja vaatii paljon pitkäjännitteisyyttä, mutta on samalla palkitsevaa. Poikien kanssa käydään henkilokohtaisia keskusteluja (counseling) vähintään kerran kuukaudessa. On erittäin vaikeaa sopeutua katuelaman jalkeen tavallisen elämän sääntöihin ja järjestykseen. Osa pojista kuitenkin menestyy opinnoissaan ja elämässä yleisesti erinomaisesti.