torstai 23. elokuuta 2012

Nakuru Counceling and Training Institute


sijaitsee noin kuusi kilometriä Nakurusta Nairobiin vievän valtatien varrella Shiner's Girls High Schoolin lähellä olevalla kukkulalla. Ammattikoululta on hieno näkymä Nakuru -järvelle edellyttäen, että sää on suotuisa. Hyvällä säällä on mahdollista nähdä myös järvessä asuvien flamingojen upea punainen väri. Sää on kuitenkin usein sumuinen niin, että amatöörivalokuvaajan valokuvan avulla on vaikea kuvata näkymän kauneutta.
Kesällä 2012 koulusta valtatien varrelle johtavalla rinteellä asuivat masait paimensivat lehmiään, lampaitaan ja vuohiaan. Elintarvikekemistinä ja entisenä valvontaviranomaisena ihmettelin, miten masait saattoivat myydä maitoaan, sillä heillä ei ollut mitään paikkaa, missä huolehtia riittävästä hygieniasta. Minulle kerrottiin, että ihmiset ostavat maitonsa heiltä mielellään. Se on halvempaa kuin tavallisissa kylakaupoissa, ja lisäksi maitoa ei ole laimennettu vedellä kuten usein muualla tehdään.
Toki Nakurussakin on supermarketeissa myynnissä muunlaisia meijerituotteita kuten homogenoitua ja iskukuumennettua tai pastöroitua maitoa, joka on pakattu samoin kuin Suomessa. Hinnan lisäksi sen ongelma on sen tuottama pakkausjäte.
 
 

   
Valtatien varrella on Shiner´s girls matatupysäkki. Kylätieltä on edelleen kallioinen Kenialle tyypillinen erittäin huono tie ylös koululle sekä kävelijöille oikopolku valtatieltä rinteen pusikon läpi.

Lisää kuvia lähiseuduilta, sekä valtatien toiselta puolelta että koulun ympärillä olevilta asuntoalueilta.

Keniassa talon rakentaminen aloitetaan usein tontin ympärille rakennettavasta muurista. Kesällä 2012 mäelle ammattikoulun viereen rakennettiin moskeijaa, jonka tontti oli jo sinne saapuessani ympäriöity korkealla kivimuurilla ja rakennustyömaan saatoin nähdä vain  portista.
Alemmassa kuvassa näkyy moskeijan muuri ja portin pielessä chapateja ja muuta ruokaa valmistava ja myyvä paikallinen.
 

Koska talojen ympärillä on usein kivimuuri, kadut ja kylät saattavat näyttää suomalaisen silmissä kovasti oudoilta.
Mitä kalliimpi ja arvokkaampi rakennus on kyseessä, sitä tavallisimmin sen ympärillä on muuri.


 
Asuntoja rakennetaan myös rivitalotyylisesti, jolloin yhdestä portista mennään sisälle pihalle, josta on käynti asuntoihin. Pihat toki saattavat olla hyvin erikokoisia, samoin asunnot, mutta usein asunnot ovat erittäin pieniä länsimaalaisten asuntoihin verrattuna. Yleensä juoksevaa vettä tai omaa WC:tä ei ole vaan vettä haetaan yhteisestä vesipisteestä ja WC on kaikille asukkaille yhteinen.



Maaseuturavintola ja -kauppoja. Niitä rakennetaan muutamista puun/laudankappaleista tai ne voivat olla suurin piirtein samanlaisia kuin länsimaissakin. Keniasta löytyy kaikkea.  

kylätie
  
Radan toisella puolella on ns. Free Area, jossa on paljon yrityksiä ja erilaisia kauppaliikkeitä asuintalojen lisäksi.
 

Kauppakeskus, jossa kävimme huolittelemassa siksaks -koneella opiskelijoiden tekemiä vaatteita.

  

Tässä blogissa osa kuvista on otettu keväällä 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti