perjantai 14. marraskuuta 2014

Keittimet


Kirjoitin taman blogikirjoituksen alkuosan kaksi vuotta sitten, mutta Suomeen palattuani en sitten koskaan julkaissut sita. Nyt palaan uudelleen keitinasiaan, koska kavimme Thikassa katsomassa, miten Shalin ry:n projekti ymparistoystavallisten keittimien kehittamiseksi sujuu.

Perinteiset keittovalineet

Perinteinen kenialainen tapa valmistaa kuumentamalla ruokaa on käyttää kolmen kiven varaan rakennettua nuotiota, joita edelleenkin on savimajoissa asuvilla kenialaisilla. Savimajat on yleensa rakennettu niin, että keittiö on oma rakennuksensa, jossa nuotion lisäksi on kaikki muukin ruuanlaittoon tarvittava tarpeisto.
Savimajan nuotiokivet.

Asunnot ovat suomalaisen mittapuun mukaan pieniä. Yhden huoneen asunnossa saattaa asua perhe, jossa on useita lapsia. Tavallisimpia keittimiä puukeittimien lisäksi ovat kerosiinilla tai nestekaasulla toimivat pienet keittimet, joita voidaan liikuttaa helposti paikasta toiseen.  

Yksiön keittiönurkkaus.
Ammattiinstituutissa, jossa tyoskentelen, tehdään ruokaa päivittäin noin 35 hengelle, ja siihen käytetään isoa puuhellaa.
Pienempiä keittimiä käytetään mm. chapatin valmistukseen tai maidon lämmitykseen.

Kerosiinin, nestekaasun ja puun lisäksi keittimissä käytetään hyvin usein puuhiiltä, koska pieniin asuntoihin ei voida tehdä avotulta. Puuhiilen myyjät polttavat etsimänsä puun hiileksi ja sitten liikkuvat ympäri kaupunkeja myymässä tuotettaan. Samburussa myyjät olivat pääasiassa köyhiä turkanoita, useimmiten naisia.

 

 

 

Brikettikeitin Nairobin Giraffe Centerissä 

Kavin vuonna 2012 Nairobin Giraffe Centerissa, jossa silloin esiteltiin erilaisia ymparistotekoja, mm. brikettikeitintä, johon energian lähteeksi kelpasi myös paperin lisäksi erilaiset kasvinosat.


Shalin ry:n projekti ymparistoystavallisten keittimien kehittamiseksi

Kehitysyhteistyöjärjestö Shalin ry:llä on Keniassa ympäristöystävällisten keittimien kehittämiseen liittyviä hankkeita. Kavimme Thikassa tutustumassa yritykseen, jolla jo on tuotannossa sopivia keittimia markkinoille seka kahdessa Anglikaanisen kirkon omistamssa ammatti-instituutissa (Christian Industrial Training College), ensin Thikassa ja sitten Nairobissa.

Keniassa metsäpinta on tällä hetkellä vain 3% alkuperäisestä ja siksi arjen kayttoon sopiva vahan energiaa kuluttava ja vahapaastoinen keitin on todella tarpeen.

STAMP

Yritys on yhdessa Shalinin kanssa pyorittanyt hanketta, jossa valmistetaan biomassaa hyodyntavia keittimia ja jotka tuottavat vahemman haitallisia aineita ymparistoon. Valmistuksessa on kahta eri tyyppista keitinta, joissa siis kaytetaan pelletteja ja briketteja polttoaineena. Toisessa keittimessa polttoaine lisataan perinteiseen tapaan paalta, toiseen taas on rakennettu uuni. Keittimissa on myos vaippa veden lammittamista varten samaan tapaan kuin joissakin suomalaisissa kiukaissa.

Lisatietoja seuraavan linkin kautta
http://shalinry.org/hankkeet/stove/


Stove -keittimien tuotantoyksikko
Keittimien polttoainetta

CITC Thika

kehittää 'gasifier'-keitintä, jossa ideana on, että se tuottaa myöskin maanviljelyssä hyödyllistä lannoitetta.




Thikassa meille esiteltiin myos koulussa kehitetty yksinkertainen aurinkoenergiaa hyvaksi kayttava vedenlammitin seka prototyyppi biokaasun tuottamiseksi.

Aurinkoenergiaa hyvaksi kayttava vedenlammitin
Prototyyppi biokaasun tuottamiseksi

CITC Nairobi






Molemmat ammatti-instituutit ovat hyvin varustettuja varsinkin metallityon opetuksen suhteen. Nairobissa myos puutyon opetukseen oli panostettu ja lisaksi siella on tuotantolinja, jossa valmistetaan mm. penkkeja ja muita sisustuselementteja kirkkoihin.

Shalinin mukaan Afrikassa on yleisesti pulaa kadentaitojen osaajista. Molemmissa instituutin yksikoissa on pohdittu paljon taitojen ja osaamisen kasvattamista mm. kansainvalisen opiskelijavaihdon kautta. Sita tehdaan jo nyt CITC:n Thikan yksikon, Ugandan ja Tansanian vastaavien instituuttien valilla. Ugandassa osataan tehdä vedenlämmittimiä, CITC Thikassa gasifier- keittimiä, ja Tansaniassa biogas-yksikköjä. Toiveena on, että kaikki taidot olisivat oppilas- ja opettajanvaihdon jälkeen kaikella kolmella koululla. Haaveena on saada aikaan yhteistyota myos jonkin suomalaisen oppilaitoksen kanssa.

Jos olet kiinnostunut naista hankkeista tarkemmin, kannattaa tutkia Shalinin verkkosivuja. Siella on paljon, ainakin minun mielestani, todella kiinnostavaa tietoa seka Keniasta etta Shalinkin hankkeista.

Tassa linkkeja:
http://shalinry.org/ 

http://shalinry.org/hankkeet/stove/

http://shalinry.org/hankkeet/http://shalinry.org/hankkeet/

http://shalinry.org/hankkeet/rescue/?lang=en

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti