Yhdestoista päivä, Valamon luostari, Mikkeli ja kotiin Helsinkiin

Luostarin rannalla

Valamon luostariin ei ole nykyisin ihan helppoa päästä julkisilla liikennevälineillä. Luostari sijaitsee järven rannalla, ja kesäisin sinne järjestetään ns. luostariristeilyjä Kuopiosta ja Savonlinnasta. Silloinkin laiva pysähtyy Karvion kanavalla, josta on linja-autokuljetus luostariin. Luostarin esitteessä laiturista käytetään sanaa laivalaituri, eli ilmeisesti siinä laivat ovat joskus pysähtyneet. Rannassa on mukavan näköinen makkaranpaistopaikka sekä pieni kaunis Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän tsasouna. "Se on valmistunut vuonna 1987 ja on pyhitetty merenkulkijoiden ja kaikkien hädänalaisten auttajana tunnetun pyhän Nikolaoksen muistolle. Tsasounan temppelijuhlaa vietetään toukokuun 9. päivänä." Luostarin verkkosivulla kerrotaan myös, että "läntisessä perinteessä 400-luvulla elänyt Lyykian Myrran arkkipiispa Nikolaos tunnetaan myös joulupukin esikuvana".

Patikointi

Luostarin alueelta on mahdollista lähteä patikoimaan kolmea eri luontopolkua pitkin. Pisin niistä on 18 km luostarivaellusreitti Lintulan luostariin. Perjataiaamuna heti herättyämme lähdimme liikkelle. Valitsimme rantareitin, jota oli helppo kävellä. Pysähdyimme polun varrella olevan laavun kohdalla sekä päätepisteessä, jossa on kaunis risti hiljentymistä varten. Takaisin tulimme paikoitellen soista ja märkää metsäreittiä. Ilman hyviä kenkiä jalat olisivat siellä kastuneet, sillä osa polusta oli täysin veden peitossa. Ruska oli sielläkin kaunista. Molemmilla reiteillä oli edellisen päivän hirmumyrskyn jäljiltä yksi puu kaatunut. Talvella poluilla hiihdetään.

Valamon luostarin hautausmaa

sijaitsee varsinaisen luostarialueen ulkopuolella kauniissa metsässä, jossa kasvaa sekä lehti- että havupuita. Hautamerkit ovat pääasiassa vaatimattomia puisia ristejä, mutta siellä on myös muutamia isompia puusta tai kivestä valmistettuja hautamuistomerkkejä. Alueella on vain yksi rakennus, joka on vuonna 1981 valmistunut tsasouna ja se on omistettu pyhittäjä Herman Alaskailaisen muistolle. "Pyhittäjäisä Herman oli Valamon munkki, joka siirtyi 1700-luvun lopussa Alaskaan lähetystyöhön. Hänet kanonisoitiin eli liitettiin pyhien ihmisten joukkoon vuonna 1970 ja hänen muistopäiväänsä vietetään vuosittain elokuun 9. päivänä."

Luostarin hautausmaalle on haudattu pääasiassa munkkeja, mutta löytyi sieltä jokunen nunnankin hauta, mm. Jumalan palvelija, skeemanunna Serafina Lintulan luostarista on sinne haudattu. Hautaristeissä on munkeilla erilaisia titteleitä, mm. viitankantaja, pappismunkki, munkki, munkkidiakoni, skeemapappismunkki, joiden merkitystä mietimme. Monet munkit olivat eläneet hyvin pitkän elämän. Hautausmaalle on haudattu munkkeja myös ainakin Konevitsan ja Petserin luostareista. 

Etsimme hautausmaalta suomalaisten Kalle Holmbergin ja vaimonsa Ritvan sekä Pentti Saarikosken haudat. Saarikosken haudalle ihmiset vievät kyniä, meidänkin porukkamme jätti sinne yhden kynän. Tapasimme hautausmaalla miehen, jolta kyselimme, millä perusteella ihminen voi tulla haudatuksi luostarin hautausmaalle. Hän kertoi, että jos sinne haluaa viimeisen lepopaikkansa, pitää olla hyvät yhteydet luostarin kanssa. Hän kertoi itse asuneensa luostarissa ja tehneensä siellä pitkään vapaaehtoistyötä, jonka perusteella hänellä itselläänkin on hautapaikka varattuna luostarin hautausmaalle.

Luostarin hautausmaa

Pentti Saarikoski

Kalle Holmgerg ja Ritva Holmberg

Herman Alaskalaisen tsasouna

Mikkelin kenkävero

Muistoksi matkan viimeiseltä pysähdyspaikalta Kenkäveron makrametöiden näyttelystä "Onni elää makrameessa" Päivi Kosusen työ Lasten keinu. 

Onni elää makrameessa

Askeleita kertyi 23485, mikä vastaa vajaa 20 km.

Kymmenes päivä, Kajaanin asema ja Valamon luostari

Kajaanin asema

Jo aikaisin matkan aikana päätettiin, että paluumatkalla koukataan Kajaanin aseman kautta. Siitä on väitetty, että se on Suomen kaunein asema. Kun kirjoitin siitä Facebookiin, sain pari kiinnostavaa kommenttia. Vävy kirjoitti, että myös Tammisaaressa on hieno puinen asemarakennus. Ja jakoi linkin. Toki niin, Tammisaaren asemalla olen käynytkin. Ja toinen ystäväni kirjoitti näin: "Suomessa on ollut todella kauniita asemarakennuksia. Monet asemat on rakennettu tyyppipiirustuksien mukaan, loistavien arkkitehtien ja suunnittelijoiden kuvien pohjalta. Olen tutustunut lähemmin pariin ja todella läheisesti Haisevan/Kaurilan asemaan, joka oli keskisuuri n. 250m2 pohjaltaan käsittäen asemanhoitajan tai - päällikön asunnon ja kaikki rautateiden tarvitsemat tilat." Tämä asema sijaitsee nykyään Helsingin Meilahdessa.

No siis kannatti käydä Kajaanin asemalla. Se oli sisältäkin todella kaunis, mutta en onnistunut ottamaan sisältä yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Mutta ei hätää, jos olet enemmän kiinnostunut asemasta, tutki tätä linkkiä. Siellä on aseman historiaa, tämän päivän elämää ja hienoja kuvia asemarakennuksesta sekä sisältä että ulkoa. Kajaanin asema

Kajaanista Valamoon

Matka Kajaanista Valamon luostariin Iisalmen kautta on noin 250 km. Pysähdyimme matkalla kerran mukavan kyläkaupan kohdalle. Tärkeintä oli päästä vessaan, joka osoittautuikin jälleen hauskaksi paikaksi, myös taiteellisesti. Nukkeharrastajaa sävähdytti ensimmäiseksi iso seinällä roikkuva tonttunukke, mutta oli siellä muutakin ihailtavaa. En näemmä ole ainoa, joka koristelee kylpyhuonetilat nukeilla.

Ostimme pienestä Luostaritien kyläkaupasta evästä illaksi, vaikka arveltiinkin, että luostarista saa illallista. Kyläkaupassa myynnissä olevia tuotteita oli kiva tutkia. Huilun tuhtia, Lappi TL:ssä sijaitsevan Kivikylän palvaamon tuotettakin oli hyllyssä. Se hämmästytti, sillä olen käynyt itse palvaamon kaupassa syvällä Satakunnan maaseudulla ja kuvitellut, että se on pieni paikallinen yritys. Ehkä ei olekaan, koska myös Redin K-marketista joitain aikoja sitten lapsenlapseni bongasi Huilun tuhti -paketin. Kauppiaan kanssa keskustelu sujui jouheasta. Emme olleet ensimmäisiä Valamoon matkalla olleita asiakkaita. Kauppias kertoi ylläpitäneensä kauppaa jo 15 vuoden ajan.

Valamon luostari, ensimmäinen päivä

Heinäveden Papinniemessä toimiva Valamon Kristuksen kirkastumisen luostari on koti noin kymmenelle munkille ja kuuliaisuusveljelle. Luostarialue oli ensikertalaisen silmin suuri ja moninainen. Heti saavuttuamme upea kuusikuja teki vaikutuksen.

Majoittauduttuamme tutustuimme luostarin kulttuurikeskukseen, jossa on sekä luostarimuseo että ylemmässä kerroksessa vaihtuva näyttely, tällä hetkellä aiheena on "Luostarin puutarha". Näyttely on avoinna 10.1.2021 asti. Siinä yhdeksän suomalaista taiteilijaa esittelee töittensä kautta suhdettaan puutarhaan. Käytetyt tekniikat olivat monimuotoisia.

Luostarin puutarhassa

Saapumisiltana käytiin illallisella ja tutustumassa Luostarin kauppaan, josta ainoastaan yksi karviaismarjoista tehty jälkiruokaviinipullo jäi mukaan kotiin tuotavaksi. Sen jälkeen koko porukka osallistui hetken kirkon iltamessuun, pari n. 15 minuutiksi, yksi vajaaksi tunniksi ja se viimeinen ihan koko ajaksi. Jotenkin oli vaikeaa seistä siellä, kun palveluksen suorittaja oli koko ajan selkä päin läsnäolijoita enkä ymmärtänyt yhtään mitään puheesta enkä laulusta. No, toinen oli nauttinut juuri siitä tunnelmasta eikä niin väliä, ymmärsikö vaiko ei. Niin me olemme ihmisinä erilaisia.

Loppuilta vietettiinkin hotellihuoneissamme. Selkeästi matkaväsymys alkoi jo vaivata koko porukkaa.

Askeleita kertyi 5288, mikä vastaa vähän yli 5 km.

Yhdeksäs päivä, Riisitunturin kansallispuisto, Korpihilla, Hiljainen kansa ja Suomussalmi

Riisitunturin kansallispuisto

Aamulla olemme edelleen Posiolla, päivän ensimmäisenä päämääränä on Riisitunturi. Siellä parkkipaikan lähellä lähtöpisteessä oli viittoja tunturin monille patikointireiteille, jotka ovat eri pituisia ja vaativuudeltaan erilaisia. Lyhyemmät sopivat lapsillekin. Polkujen varsille on Metsähallitus jälleen sijoittanut erilaisia infotauluja kuten esimerkiksi tarinan Riisin Riettaasta, joka on antanut nimensä noin 10 km pitkälle vaellusreitille.

Tarkoituksenamme ei ollut tehdä pitkää päiväreissua ja siksi käveltiin vain ohessa olevaan karttaan merkitystä Riisitunturin lähtöpiste -kohdasta tunturin huipulle. Viitan mukaan sinne oli matkaa 1,7 km. Huipulle oli hyvä selkeä polku, ensin pääasiassa kuusivaltaista metsää, jossa hämmästykseksemme näimme myös yhden naavapuun. Matkalla oli kosteampaa ja ylhäällä tuli jo tunturin tunne. Näkymät olivat kauniita järvimaisemia eikä ihme, sillä Posio on Lapin maakunnan järvisin kunta.

Lisätietoja Riisitunturista. Riisitunturi

Tunturin rinteellä oli yllättävän paljon ruskaisia kirkkaan punaisia riekonmarjoja, mutta myös jonkin verran eri ruskan väreillä leikkiviä muita marjakasveja kuten mustikkaa, juolukkaa ja variksenmarjoja sekä vaivaiskoivupöheikköjä. Tunturin lähtöpisteelle menevän autotien varrella oli ehkä koko Lapin matkan komein ja laajin mustikkaruska.

Korpihilla

"on yhden naisen unelma. Unelma maaseudusta, suussa sulavista herkuista ja mummolan tunnelmasta". Se sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Riisitunturin lähtöpisteestä. Saavuimme palkalle muutamaa minuuttia vaille kello 12, jolloin kahvila avaa porttinsa. Etukäteen ihmettelin, että mikä ihmeen kahvilla. Jossain syvällä maaseudulla? Ja vielä hämmästyneempi olin, kun pääsimme paikalle muutamaa minuuttia ennen kahvilan aukeamista. Pihalla oli jo muutama auto ja niissä asiakkaita odottamassa.

En yhtään enää ihmetellyt, kun pääsimme sisälle. Ensimmäiseksi toivotettiin tervetulleeksi ja kehoitettiin maistamaan makusiirappeja. Siinä välissä tajusin, että ovessa roikkui lappu, jossa oli siivoojan kaino toive kenkien ottamisesta pois jalasta.  Astuimme sympaattiseen pieneen kauppaan, josta kahdesta ovesta pääsi eteenpäin kahvilan puolelle. Tunnelma ja sisustus oli kuin olisit siirtynyt ajassa taaksepäin. Sekä makeat että suolaiset leivonnaiset olivat herkullisia, ja palvelu ystävällisen hyvää. 

Korpihilla

 Hiljainen kansa

Porukassamme oli yksi, jonka ikiaikuinen suuri unelma oli päästä näkemään ja kokemaan tanssija Reijo Kelan tilataideteos "Hiljainen kansa", joka sijaitsee valtatie 5:n varrella, Kuusamon ja Suomussalmen välillä. Valitettavasti osuimme paikalle vesisateessa, mutta kyllä kansan parissa silti kului aikaa. Jos olisi ollut kaunis sää, varmaankin niittykahvilan letutkin olisivat tehneet paremmin kauppansa.

Hiljainen kansa

Ravintolassa oli Anna-Liisa Helttusen taidenäyttely "Heinäpäitä ja niittyvilloja".

"Hiljainen Kansa puetaan puhtaisiin vaatteisiin kaksi kertaa vuodessa, alkukesällä ja syksyllä. Kesän alussa kansa saa myös uudet päät suoraan pellosta. Kansa vaatetetaan lahjoituksena saaduilla vaatteilla. Keräyksiä järjestää Kansasta huolta pitävä Työpaja Hanslankarit yhteistyössä Niittykahvilan ja Kainuun Kuutamokeikkojen kanssa."

Ja loppuun vielä pieni yksityiskohta, joka kiinnitti kemistin huomion. Ravintolan vessassa oli kaurakäsidesipullo, joita pulloja oli myynnissä myös niittykahvilan kassan vieressa. Mitäpä ei Suomessa keksittäisi kaurasta tehdä!

Suomussalmi

Yövyimme Suomussalmella yhden retkeläisen sukulaisperheessä. Siellä ruokapöydässä käytiin mielenkiintoinen keskustelu Hiljaisesta kansasta. En todellakaan tiennyt, että kansa puetaan kaksi kertaa vuodessa uusiin vaatteisiin ja että koko homma on paikallisten ihmisten talkootyötä. Varsinkin talvivaatteiden keräämisessä tuhatpäiselle kansalle kuulemma on ajoittain ollut vuosien varrella vaikeuksia. Enkä yhtään ihmettele. Ulkoilmaan tosin helpommin voi lahjoittaa myös likaisia ja rikkinäisiä vaatteita. Olen ollut mukana turvapaikanhakijoiden vaatekeräyksessä ja sitä kokemusta vasten tiedän, että täysin kelvottomiakin vaatteita tarjotaan myös ihmisten käyttöön.

Kiitokset tässä vielä majoittajillemme. Oli erinomainen yösija, erittäin maukkaat tarjoamiset, kiinnostavat keskustelut paikallisesta meiningistä ja pääsimme vielä kerran hyvään saunaan. 

Askeleita kertyi 13638 mikä vastaa noin 11 km.