Tuttua reittiä Pyhäjärven parkkipaikalle
Pallas-Yllästunturin opastuskeskuksessa Kellokkaassa yritimme saada ladattua puhelimien akut sekä kaikki vara-akut, mutta se jäi haaveeksi. Sellaista palvelua ei ollut. Yritimme myös päästä hissillä Yllästunturin laelle, mutta kuulemma tuulen vuoksi hissi ei toiminut. Ihan emme ymmärtäneet, sillä emme havainneet mitään erityistä tuulta. No, päätimme sen sijaan ajella Yllästunturin Maisematietä eteenpäin jonkin matkaa.
Paluumatkalla osui kohdalle ravintola Otso, joka tarjosi just sopivasti juustokakkua ja kahvia. Lounas siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Ilahduimme myös matkailijan hyvästä palvelusta, sillä pöydän ympärillä oli sopivasti kolme paripistorasiaa, joissa ehdimme ladata osan digivälineistämme.
Pakasaivo
Päivän pääkohde oli Pakasaivo. Sinne on matkaa noin 30 km Äkäslompolosta. Kannatti ajaa. Lainaan tähän suoraan muutaman tekstinpätkän Metsähallituksen Luontoon.fi -sivustolta. Jos haluat tutustua Pakasaivoon ja Kirkkopahtaan paremmin, voit tehdä sen tekstin lopussa olevan linkin kautta.
"Pallas-Yllästunturin kansallispuiston tuntumassa Muoniossa sijaitseva Pakasaivon rotkojäri ja lähistön seitakivi, Kirkkopahta, ovat saamelaisten ikivanhoja pyhiä paikkoja. Kohteet ovat muinaismuistolain perusteella suojeltuja.
Pakasaivo on Pohjois-Suomen toiseksi syvin vesistö Inarinjärven jälkeen. Saivojen on uskottu olevan kaksipohjaisia, ja kalojen välillä katoavan alempiin vesiin. Saivot ovat kiehtoneet aikoinaan myös Samuli Paulaharjua:
"Kaikkein merkillisimpiä Lapin vesistä ovat saivot ja saivojärvet, sellaiset ihmeelliset järvet, joita saattaa olla ainoastaan Lapissa, ihmeitten maassa. Oikeita täydellisiä saivoja ovat semmoiset umpinaiset tunturi- ja vuomajärvet, joista ei johdu minkäänlaista jokea ulos, ja joihin ei laske mitään jokea". (Lapin muisteluksia 1922)"
https://www.luontoon.fi/pakasaivo
Kuukkeli
Kuukkeli Kalasatamassa
Päiväretki Äkäslompolossa päättyi
Harhaanajo kotimatkalla
Askeleita kertyi 15128, joka vastaa noin 12 km. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti