Kahdeksas päivä, Auttiköngäs, Korouoma ja Pentik

Auttiköngäs 

Ajelimme Kemijärven kautta Posiolle, jossa vierailukohteita oli kolme, toisiinsa maantieteellisesti ja historiallisesti liittyvät Auttiköngäs ja Korouoma sekä niiden lisäksi Kulttuurikeskus Pentik. Matkaa Pyhä-Luostolta kertyi noin 150 km ja aikaa kului vajaa kaksi tuntia. Auttikönkäällä emme kävelleet pitkälle, kävimme katsomassa ainoastaan upean putouksen ja ihmettelimme alueen mennyttä puunuittokulttuuria ja putouksen vanhaa uittoränniä. Olen kotoisin Harjavallasta, jossa voimalaitoksella olen koko lapsuuteni ihmetellyt uittoränniä ja joessa uidessa pelännyt uppotukkeja. Oli jännää ajatella, miten pienessä virrassa Auttikönkäällä on joskus uitettu tukkeja. Kallioiden väliin syöksyvä putous oli näkemisen arvoinen. 

Auttiköngäs

 

Korouoma

"Korouoma on noin 30 kilometriä pitkä luode-kaakkosuuntainen laakso Posion ja Ranuan kuntien rajalla. Se on osa satoja miljoonia vuosia vanhaa kallioperän ruhjevyöhykettä, joka kulkee Rovaniemeltä Kemijokilaaksoa seuraten Auttiin ja Auttikönkäälle ja Korouoman kautta Kuusamoon.

Jyrkänteiltä alas kohisten laskevat pienet purot jäätyvät talvisin jääputouksiksi, jotka säilyvät sulamatta myöhäiseen kevääseen." 

Lisää voi lukea Metsähallituksen https://www.luontoon.fi/korouoma -sivustolta.

Kävelimme noin viiden kilometrin pitkän Koron jää -nimisen vaellusreitin alas rotkoon. Sen varrella oli näyttötauluin mukavasti kerrottu mm. tukinuittoon liittyvää alueen historaa. Luonto on upea, erityisesti kymmeniä metrejä korkeat kalliojyrkänteet, jotka talvisin jäätyvät. Alueella on kuusi jääputousta, joista suurimmat ovat Jaska Jokunen, Ruskea virta ja Mammutti. Talvisin Korouoma on Suomen ainoa jäätikköreitti, jonka jääputouksia pitkin jotkut innokkaat kiipeävät ylös kalliotasanteelle. Kävelimme kartan osoittaman reitin myötäpäivään.

 

Reitin loppupäässä oli nuotiopaikka ja laavu, jossa toinen puoli porukasta jo odotti jälkijoukkoa. Katselin, kuinka joku patikoija pilkkoi nuotiopuita ja mietin, että aika hyvä kirves pitää olla mukana, jos halkovarastossa olleita pöllejä aikoi saada pilkottua. Mielestäni otin siitä tilanteesta myös valokuvan, mutta jostain syystä sitä ei löytynyt tiedostoissani, ainoastaa kuva halkovarastosta. No mutta nekin olivat itselleni uusia ihmettelyn aiheita matkan varrella.

Kulttuurikeskus Pentik-mäki

Hämmästyin Pentik-mäen suuruutta. Anu-Pentik Gallerian (jossa on vaihtuva taidenäyttely) lisäksi päärakennuksessa oli tehtaan myymälä, museoita, mm. kotimuseo ja kahvikuppimuseo, kahvila ja Pentik Vintage -kauppa. Pentik kartano sijaitsee n. 20 minuutin ajomatkan päässä, mutta siellä emme käyneet. 

Pentik-mäki

Himmerki

Yövyimme Posiolla Lomakeskus Himmerkissä. Muistaakseni 170 eurolla ostettiin 90 neliön sviitti, jossa makuuhuoneita oli kolme, lisäksi sauna, vaatteiden pesukone, hyvin varusteltu keittiö ja iso oleskelutila. Kaikki muut talvikäyttöön tarkoitetut mökit olivat varattuja. Ravintola toimi, vaikka siellä illallisella ei juurikaan ollut muita kuin me. 

Lomakeskus on järven rannalla, josta mukavaa polkua pitkin oli mahdollista tutkia lähiseutua ja katsella, miten ruska siellä on edennyt. Lähimetsässä oli myös iso Himmerkin hallinnoima asuntoautoalue.

Himmerki

Askeleita kertyi 15923, mikä vastaa noin 16 km.

Seitsemäsi päivä, Pyhä-Luoston Isokuru ja retkivarusteet

Maanantaiaamuna pakkasimme loput tavarat ja sanoimme hyvästit Kukasmajalle. Tuttua reittiä palasimme Pyhäjärven parkkipaikalle ja suunnistimme Sodankylän kautta Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Ensimmäisenä tutustuttiin hienoon opastuskeskukseen, ostettiin yösija, etsittiin lounaspaikka ja lähdettiin etsimään vierailumme pääkohdetta Isokurua. Aika helposti löysimme tien sinne.

Isokuru

sijaitsee Kultakeron ja Ukonhatun tunturihuippujen välissä. Kurun pohjalla oli helppo kävellä, koska sinne oli rakennettu portaat ja puinen kävelytie, jonka varrella oli useita kohdetauluja, joista oli mahdollista lukea tietoja kurun synnystä ja geologiasta. Olisi kannattanut lukea huolella tai ainakin kuvata tekstit, sillä jälkikäteen netistä tietojen hakeminen ei onnistunutkaan kovin helposti. Kurua pitkin oli mahdollista kävellä Pyhänkasteenlammelle ja -putoukselle. Siitä eteenpäin oli kulku estetty, mutta Isokurua googlatessani vastaan tuli tieto, että kurun päässä olevat Uhriharjun portaat ovat valmiit eli nyt Isokurun läpi pääsee kulkemaan. Uhriharjun portaat. Maisemat olivat upeat ja kävelyreitin varrella oli ainakin yksi kohta, jossa mustikkaruska oli komeimmillaan.

Huttuhippu

Lounastimme Huttuhippu -nimisessä ravintolassa. Söin poropyöryköitä ja niiden kanssa tarjottu perunasose oli ehkä matkan merkittävin makuelämys. Perunasose oli aivan mielettömän hyvää. Lapin pitkä valoisa kesä tuottaa moniin kasveihin kuten marjoihin tai mausteisiin kuten esimerkiksi tilliin tai väinönputkeen erinomaisen hyvän aromikoostumuksen. En ole ennen ajatellut, että valolla voisi olla merkitystä myös perunan makuun ja laatuun. Puikulaperunasta kokeilen perunasoseen tekoa kotonakin.

Isokurun retken jälkeen hyvän palvelun innoittamana nautimme Huttuhipussa vielä erinomaiset viinit. Tarjoilija kertoi, että koronan vuoksi kaikki Lapin matkailussa oli keväällä pysähtynyt kuin seinään. Ei ollut kivaa. Onneksi jossain määrin suomalaiset olivat kesällä paikanneet ulkomaisten vieraiden puutetta. Kivan illan jälkeen palasimme yöpaikkaamme saunomaan ja paistamaan takassa makkaraa. 

Retkivarusteet

Muutama lause ja kuva retkivarusteista siksi, että ennen matkaa yritin googlaamalla löytää jotain tietoa siitä, mitä ja minkälaisia varusteita ruskaretkeläinen tarvitsee. Oikeastaan en löytänyt netistä mitään neuvoja, mutta toki sain apua muilta matkaan lähteviltä, ja joiltakin muiltakin. Tämä ymmärryksen puute taas johtuu siitä, etten ole vuosikausiin ollut kiinnostunut Lapista enkä oikeastaan mistään muustakaan patikoinnista ja että liikuntaharrastukseni on pääasiassa suuntautunut tanssiin ja siksi omistan oikeastaan vain tanssitossuja, tanssimekkoja ja tyllihameita. En omistanut edes kunnollisia pyöräilyvaatteita kylmään ilmaan, vaikka ajan pyörällä paljon, lämpimällä säällä tosin mekko päällä. Samalla, kun ostin varusteet ruskaretkeä varten, päätin varustaa itseni koronan vuoksi pyörällä ajamiseen myöhäisempään syksyyn, koska tansseihin ja tanssitunneille ei ehkä ole asiaa pitkään aikaan.

Vaelluskengät

ostin jo elokuussa. Kovin paljon en asiaa etukäteen selvittänyt, kävelin sisälle Partioaittaan ja sieltä Meindlin Core- Tex -kengät lähtivät mukaan. Käytin niitä kaksi kertaa ennen matkaa. Ensimmäisellä pyöräretkellä sain pienen haavauman toisen jalan nilkkaan, jonka jälkeen oli pakko pitää pieni tauko. Toinen harjoituskerta piti sisällään myös kunnollista metsässä kävelyä. Kengät osoittautuivat tunturissa aivan erinomaisiksi. Niiden kanssa oli helppo liikkua, vaikka etukäteen vähän pelotti, miten selviän. Astuin muutamia kertoja hyvin märkään ojaan, kengät pitivät, jalat pysyivät kuivina ja lämpiminä. Sukatkin ihmetyttivät etukäteen, mutta tavalliset arjessä käytössä olleet nilkkasukat olivat ihan hyvät.

Vaatteet

Tutkin asiaa sekä verkosta että muutamissa kaupoissa. Toisen kerran rinkkaa metsästäessäni Partioaitasta osui käsiini hyvällä alennuksella sopiva punainen Haglöfsin Gore- Tex -takki, jossa on myös vedenpitävät vetoketjut. Kotoa kaapista löytyi yksi noin vuoden vanha Alpan alpakanvillasta tehty villapaita, toinen iänikuinen ohut villapaita, ja kaksi puuvillaista pitkähihaista paitaa, joista toinen on perinteinen laamapaita. Näillä varusteilla pärjäsin hyvin koko matkan. Mukanani oli myös kaksi lyhythihaista T-paitaa, joista toista käytin ainoastaan paluumatkalla. Ilmankin olisin pärjännyt. Etukäteen saamaani ohjetta olisi kannattanut kuunnella. Riittää, kun on pitkähihaisia mukana ja voi kerrospukeutua.

Pitkäthousut ja syksyä ajatellen toisen paksumman takin ostin Scandinavian Outdoor -kaupasta.  Molemmat ovat kotimaisen Sastan tuotantoa, ja satuin toisella käyntikerralla osumaan kauppaan niin, että yllättäen hinnat oli alennettu (40 %) juuri samana aamuna. Housujen alle löytyi kotoa parit lämpimät legginsit ja sisähousuiksi collegehousut.

Etukäteen ongelmana oli myös päähine ja käsineet. Inhoan pipoja ja muistelin, että kaapissa olisi pitänyt olla vanha talvikäyttöön tarkoitettu pipo, jota en kuitenkaan löytänyt. Niinpä otin matkaan vuosia paljon käytetyn Virosta ostetun omanlaisensa "huivi"päähineen, joka sidotaan päähän kaulaliinan tavoin. Se osoittautui erinomaiseksi suojaksi varsinkin Pyhätunturin raekuurossa. Käsineiksi kelpasivat hyvin vanhat nahkaiset pyöräilyhanskat.

Kittilän Pyhätunturin raekuurossakin vaatteet suojasivat hyvin. Samoin vanha tallinnalaisen käsityöläisen tekemä päähine.

Rinkka

Suurin ongelma oli rinkan osto. Omistan yli 10 vuotta vanhan jo kulahtaneen päivärepun, jonka otin päiväretkiä varten mukaan. Rinkoista en tiennyt mitään enkä tajunnut, miten suuri ja mitä kaikkea siinä pitäisi olla.  Kun kenkiä ostaessani juttelin Partioaitassa myös rinkoista, hämmästyin, koska siellä ei ollut kuin yksi 40 - 60 litran kokoinen Fjälrävenin naisten rinkka, ei yhtään muuta sen kokoista rinkkaa. Kuulemma koronan vuoksi kauppa oli käynyt hyvin ja varastot tyhjänä. 

Melkein ahdistuin Partioaitan rinkkojen puutetta, kunnes tajusin, että kyllä rinkkoja muissa kaupoissa oli hyvä määrä. Tutkin verkkosivuja ja kävin useammassa kaupassa keskustelemassa myyjien kanssa. Palvelu oli kaikkialla tosi hyvää. Kokeilin useita rinkkoja, ihmettelin rinkan kokoa ja aikani pähkäiltyäni päädyin ostamaan Fjälrävenin KEB 52 W naisten rinkan, joka oli saanut hyvät arviot sekä toimivuudesta että valmistusprosessin ekologisuudesta. Kaikkia sen hienouksia en kuitenkaan tajunnut matkan aikana käyttää. Ostin rinkan hyvään hintaan suoraan valmistajan verkkokaupasta. Olin siihen tyytyväinen matkan jälkeenkin.

Muut tavarat

Kävelysauvat sain lainaksi. Minulla ei ollut mukana saappaita tai sopivia sisäkenkiä, joiden kanssa olisi voinut helposti mennä myös ulos. Niitäkin sain lainaksi tai sitten menin ulos villasukkien kanssa. Joskus jalat kastuivat.

Matkatoverit kehoittivat lakanoiden sijaan ottamaan mukaan Finlaysonin unipussin. En ollut koskaan kuullut sellaisen olemassaolostakaan. Tähtimuumi -unipussi löytyi Redin Finlaysonilta. Se toimi hyvin ja oli kevyempi kuin mitä lakanat olisivat olleet.

Mukana oli autolla tehtävää paluumatkaa varten myös toinen siisti takki ja toiset kengät, mutta niitäkään ei olisi tarvittu.

Tässä henkilökohtainen tavaralista

Rinkka

Päiväreppu

Vaelluskengät

Gore- Tex takki

Gore- Tex housut

Päähine 

Käsineet

2 puuvillaista pitkähihaista paitaa

2 villaista pitkähihaista paitaa

2 paria legginsejä

Collegehousut

Nilkkasukkia ja alusvaatteita

Villasukat

Unipussi

Uimapuku

Pyyhe

Peseytymisvälineet

Mitä puuttui

Sopivat sisäkengät, esim. crocsit, sain lainaksi

Otsalamppu, sain lainaksi

Kävelysauvat, sain lainaksi

Termoskannu, sain lainaksi

Vesipullon virkaa sai tehdä Kittilän kaupasta ostettu Vichy -pullo. Ruuat, vessa- ja talouspaperit ostettiin yhteishankintana.

Askeleita kertyi 20578, mikä vastaa vähän yli 16 km.

Kuudes päivä, Aakenukselle

Sumuinen mutta kaunis sää

aloitti päivämme. Puolet retkitavaroistamme ja päiväreput pakattiin rinkkoihin, joiden sisältö jätettiin autoon Pyhäjärven parkkipaikalla seuraavaa lähtöpäivää varten. Näin ei jouduttu tavaroiden vuoksi tekemään ylimääräistä kantokeikkaa. Päiväreppua vielä tarvittiin Aakenuksen reissulle. Tutun polun varrelta oli vielä pakko yrittää ikuistaa aivan fantastisen upea helmeilevän kostea juolukkaruska. Jokainen päivä samoissa paikoissa näyttää olevan visuaalisesti vähän erilainen riippuen säästä ja auringon asennosta.

Juolukka ruskaa aamukasteessa.

Pyhäjärven ranta

Pyhäjärven rantaan oli Metsähallitus rakentanut todella hienoja tiloja retkeilijöiden käyttöön, autiotupia, joista ainakin yhdessä oli jopa sisällä lämmitettävä kamiina, laavuja, puusuojia, vessoja. Ihmettelin ja ihailin niitä, mutta jostain oudosta syystä kameraan tallentui kuva vain puusuojasta ja laavupaikasta. Puut oli paikoitellen, kuten tässä, pilkottu kohtuullisen kokoisiksi, joissain ne olivat isoja pöllejä, jolloin vaeltajalla on syytä olla hyvä kirves matkassa, jos mielii niillä puilla sytyttää nuotion. 

Kävelysauvat osoittautuivat aivan loistavaksi välineeksi. Ne tarjottiin minulle lainaksi, koska itse en sellaisia omista. Sauvat auttoivat monissa kohdissa, märkien purojen ylityksissä, tunturille ylös kiipeämisessä ja ennen kaikkea alastulossa, samoin kivisessa rakkassa käveltäessä.

Ylös tunturiin

Olimme päättäneet kiertää Aakenustunturin suositusten vastaisesti väärään suuntaan. Lähdimme matkaan Pyhäjärven autiotuvan jälkeen. Kävelimme itään ja nousimme tunturiin etelärinnettä pitkin ja palasimme pohjoisrinteen kautta. 

Naava vai luppo

Alkumatkassa oli melko tiheä kuusikko, jossa oksilla kasvoi upea naava. Yksi meistä totesi, että nyt pitää kuvata, tätä ei usein näe. Naavaa näimmekin pienesti seuraavan kerran vain Posion Riisitunturilla.

Wikipedian mukaan "naavat (Usnea) on jäkäläsuku, johon kuuluvat lajit kasvavat puiden oksilta roikkuvina ja muistuttavat ulkonäöltään harmaata tai vihertävää partaa. Naavoja kasvaa kaikissa maanosissa. Muiden jäkälien tavoin ne koostuvat symbioosissa elävistä sieni- ja jäkälälajeista." 

Naavan voi kuitenkin sekoittaa myös luppoon. Naava on väriltään vaaleampaa kuin luppo. Suomen Luonto -lehden mukaan "Naavan ja lupon ero paljastuu venyttämällä. Naavan keskusjänne venyy kuminauhamaisesti, lupolla sitä ei ole." No, me tietenkään emme repineet naavaa puista, joten lopullinen lajimäärittely karkealla tasolla jäi tekemättä, mutta värin perusteella arvelisin, että kyse oli naavasta. Naavat ja lupot ovat hyvin herkkiä ilman saasteille, varsinkin rikkidioksidille. Siksi ne viihtyvät vanhoissa metsissä. Lisää naavasta ja luposta voi lukea Suomen Luonnon kiinnostavasta artikkelista.

Naava ja luppo

Ruokatauko

pidettiin vähän ennen Aakenuksen laelle pääsyä. Rinne oli todella kaunis, mutta kivirakka alkoi jo tuntua kävellessä. 

Aakenuksen huiput

Vareslaella pohdittiin, kävelläänkö vielä seuraavalle huipulle. Kaikki päättivät lähteä matkaan, joka oli itselleni koko viikon vaikein, sillä kivirakassa kävely vaatii hyvää tasapainoa. Oletan kuitenkin, että tanssiharrastuksesta ja hampaiden pesun yhteydessä tasapainolaudalla keikkumisesta oli erityisesti täällä hyötyä, vaikka jonkin matkan päästä kaaduinkin polulle. Perille päästyämme jakauduimme taas kahtia, sillä yksi meistä halusi vielä valloittaa yhden huipun.

Alastulo

Suositus Aakenuksen kiertämisestä päinvastaiseen suuntaan kuin mitä me teimme johtui siitä, että ruska on pohjoisen puolella komeampaa ja sen näkee paremmin, kun kävelee ylöspäin. Kyllä me näinkin päin tajuttiin, että rinne oli aivan upea. Ainahan voi kääntyä ja katsoa taaksepäin. Kaikki kokivat kuitenkin ensimmäisen kerran, että aivan viimeinen tunturin alla ollut loppumatka oli uuvuttava. Eikö tämä suoperäistä kosteaa maastoa pitkin kulkeva polku ikinä lopu? Ehkä tuskaa olisi helpottanut, jos olisimme tulkinneet viittojen kilometrit oikein.

Kompastuin ylempänä rinteessä kivenmörikkään suorin jaloin päin maata. Niin arvelin. Kasvoissa tuntui ja ensimmäisenä kokeilin, ovatko silmälasit ehjät, sitten hampaat ja muut paikat. Vieressä kävelijät kommentoivat, että kaaduin päin mustikkamätästä, mutta jos olisin kaatunut vähän sivuun, pää olisi osunut suoraan kiveen. Yllättävän nopeasti kuitenkin kasvoissa ollut kipu häipyi. Onni siis onnettomuudessa.

Viimeinen ilta

Saunan jälkeen vihdoin paistoimme uuninpohjalettupannulla lettuja. Joku totesi, että parhaat letut ikinä. Illalla tuhottiin myös viimeiset juomat, myös paikallisen panimon olut, ettei vettä tarvinnut enää seuraavana päivänä kantaa autoon. Keittiön hyllyssä ollut ilmoitus viinilaseista ei kuitenkaan ollut  herättänyt koko viikon aikana mitään kiinnostusta. 

Askeleita kertyi 29271, mikä vastaa noin 24 km.