Social worker
tehtavana on ensisijassa pitaa huolta Instituutissa opiskelevien nuorten henkisesta ja hengellisesta hyvinvoinnista. Osa mm. tarttuu asioihin, jos nuorella on mielenterveyteen tai huumeisiin liittyvia ongelmia, han kay kodeissa tarkastamassa, mikali nuori tarvitsee taloudellista tukea opintoihinsa ja osin han tekee samaa tyota mita Suomessa opinto-ohjaajat.Liaison officer
(kaannos sanakirjan mukaan esim. yhteyshenkilo), tehtavana on markkinoida koulua ja ennen kaikkea toimia opiskelijoiden ja tyopaikkojen valisena yhteyshenkilona. Han etsii opiskelijoille pakollisia harjoittelupaikkoja (1 - 3 kk) seka tukee muutenkin opiskelijoiden siirtymista valmistumisen jalkeen tyoelamaan. Osin hanen tehtavansa menevat paallekain sosiaalityontekijan kanssa, hankin toimii ikaan kuin opinto-ohjaajana.Matron
(sanakirjan mukaan kaannos mm. kodinhoitaja, kypsa nainen, ylihoitaja, taloudenhoitaja, matroona) toimii keittiohenkilokunnan esimiehena ja pitaa huolta opiskelijoiden kaytannon arjesta. Han on ikaan kuin varaaiti, jonka apuun erityisesti tytot turvautuvat. Matron mm. antaa opiskelijoille luvan poistua koulun alueelta, organisoi lauantaiset siivouspaivat, huolehtii siita, etta kaikki syovat kunnolla, tarttuu asioihin, jos joku sairastuu.Pyrin kirjoittamaan tahan blogiin viela erikseen kuvauksia henkilokunnan tyosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti